Vuosi
2011 on ollut meille menestys. Olemme edenneet kaikissa ikäluokissa kohti
Suomen kärkeä laajalla rintamalla.
Kävimme tänä vuonna kahdet SM-, NSM- ja IKM- kilpailut, yhdet Rollot sekä
kovatasoiset GP- kilpailut. Lisäksi oli kymmeniä kansallisia kilpailuja mukaan
lukien omat sarjauinnit.
Eli yhteensä kahdeksat arvokisat eri ikäluokissa. Näistä kaikista saimme
yhteensä 28 A-finaalipaikkaa ja mitaleita saavutimme 10, joista 3 kultaista.
Vuoden kilpailut huipentuivat Tampereella
uituihin IKM- loppukilpailuihin, joissa menestys oli kovin koko Kisaajien
historiassa. Sijoituimme 87 seuran joukossa sijalle 14.
Seurammehan
on voittanut vuonna -93 sekä nuorten, että aikuisten Kalevan maljan,
ollen Suomen paras uimaseura niin nuorissa kuin aikuisissa.
Tämän vuoden IKM-tulos on paras seuran koskaan saavuttama.
Tärkeää näissä IKM- kilpailuissa oli myös se, että etenimme laajalla rintamalla
ja nimenomaan näissä ikäluokissa ajatellen tulevaisuutta.
Tämä vuosi kuvaa seuran menestyksen laajuutta myös siinä, että saimme kolme
viesti- joukkuetta arvokisafinaaleihin ja kolme muuta sijalle yhdeksän.
IKM-kilpailuissa Henri Heinosen 3 kultaa ja 1 hopea oli upea suoritus, kuin
myös Saara Rutin hopea ja pronssi ja Elias Lampisen kaksi pronssia. Lähellä oli
myös kaksoivoitto, sillä Miika Nuorinko jäi vain 14 sadasosaa hopeasta. Eemil
Ekdahlin neljän minuutin alitus 400m vapaauinnissa GP-kilpailuissa ja siitä
saavutettu pronssimitali oli myös kova suoritus. Samoissa kilpailuissa
Henri
Heinonen nuoresta iästä huolimatta ui itsensä jo finaaliin, mikä oli loistava
saavutus.
Nuorten SM-kilpailuissa uitiin myös viestissä sijalle kahdeksan.Joukkueessa
uivat Petteri Otranen, Henri Heinonen, Kasper Nylund ja Joni Honkala.
Myös Rollo-uinneissa menestys jatkui tänäkin vuonna Nea-Amanda Heinolan saavuttaessa
pronssia ja kolme finaalipaikkaa.
Rollo-viesteissä saavutettiin kaksi finaalipaikkaa 4x100m sekauintiviestissä
kuudes sija ja 4x100m vapaauinnissa seitsemäs sija.Joukkueissa uivat Anton
Vaherno,Aleksi Salminen,Ilari Otranen ja Marko Lassila
Haluan
kiittää kaikkia Kisaajien uimareita, valmentajia, uimareiden vanhempia ja
taustajoukkoja, jotka olette olleet tekemässä nämä saavutukset mahdollisiksi,
sillä ilman sujuvaa yhteistyötä tämä ei onnistuisi. Kisaajien sloganhan on,
että Kisaajissa on kivaa, Kisaajissa pääsee pitkälle.
Tämä pitää sisällään myös hyvän yhteishengen ja se oli käsin kosketeltavaa IKM-
finaaleissa, kuten myös muissa kilpailuissa ja se on varmasti myös omalta
osaltaan auttanut saavuttamaan nämä tulokset. Siis jatkakaamme samalla
linjalla.
Päävalmentaja
Esa Sievinen